Olin saapunut Pariisin ilmalaivalla. Syksy teki tuloaan ja myrskyt olivat riepotelleet saksalaista alusta, mutta miehistö oli vakuuttanut, että mitään vaaraa ei ollut. Mutta tosiasiassa syysmyrskyjä enemmän minua huolettivat attentaatit joita saksalaisi aluksia kohtaan oli viimeisten kuukausien aikana tehty. Tilanne euroopassa oli kiristynyt ja jokainen pienryhmittymä, erityisesti anarkistit, tekivät iskuja ympäri vanhaa mannerta.
Pariisi oli äänekäs, säkenöivä ja hekumallinen. Löysin neiti Dupontin asunnon helposti, olin saanut osoitteen Gripenbergin palveljiljta herra Jonesilta. Neiti Dupont asui Seinejoen rannalla, lähellä Notre Damea osoitteessa 1 Rue de Bièvre.
Olin käynyt jo useamman kerran neiti Dupontin asunnolla, tuntui kuin hän olisi vältellyt minua, mutta vihdoin, kolmantena päivänä hän avasi ovensa.
"Minä en voi auttaa teitä", neiti Dupont, kuusissakymmenissä, mutta iättömän kaunis nainen sanoi minulle ovensuusta.
"Te tiedätte missä hän on."
"Sally on mitä luultavimmin kuollut."
"Missä?"
Nainen puristi huulensa tiukasti yhteen pudisti päätään.
"Te näytätte herrasmieheltä, mutta ette selvästikään osaa puhua naisille."
"Minä en ole herrasmies, enkä haluaisi palata jälleen huomenna asunnollenne vain sen takia, että—" Huokaisin ja otin huopahatun käteeni. "Pyydän anteeksi neiti Dupont, olette oikeassa. Olen käyttäytynyt tökerösti."
"Niin olette, mutta teillä on sentään sen verran käytöstapoja, että ymmärrätte pyytäää anteeksi."
Nyökkäsin ja hymyilin sovittelevasti. "Pyydän, antakaa minulle vihje. Olen kulkenut ympäri eurooppaa niiden kirjeiden perässä, joita te olette lähettäneet hänen puolestaan."
Neiti Dupont hymyili ilahtuneesti.
"Teidän pitäisi kiittää minua, eikä kuulostaa lähes vihaiselta. Olette käyneet euroopan kauneimmissa kaupungeissa."
"Saattaa pitää paikkansa, mutta näinä aikoina matkustelu on vaarallista."
"Franz on palkannut teidät, eikö niin?"
Nyökkäsin.
"Franz on hyvä mies. Mutta rakkaus... voi olla myös kuin kahle. Hän rakasti Sallyä enemmän kuin mitään, mutta samalla hän—hän ikään kuin imi vaimostaan elämän. Sally ei voinut muuta kuin lähteä. Jos hän olisi jäänyt, hän ei olisi koskaan saanut lepoa. Niin hän itse sanoi."
"Mitä hän tarkoitti sillä?"
Hopeiset kyyneleet kohosivat neiti Dupontin silmiin, hän kaivoi hihastaan pitsiliinan ja pyyhki kyyneleet.
"En tiedä. Rouva Gripenberg oli arvoituksellinen, herkkä nainen. Jos kenelläkään, niin hänellä oli hauras sielu."
"Oliko hän oikeasti sairas? Vai karkasiko hän vain mieheltään jatkaakseen elämää muualla? Kenties toisen miehen kanssa? Ja ymmärtäkää, neiti Dupont, minun moraalinilleni se ei ole ongelma."
"Ei, hän rakasti miestään, mutta hän oli kuolemaisillaan... Te haluatte tietää minne hän meni, mutta lupasin hänelle, etten paljasta sitä kenellekään."
"Neiti, minä haluan päästä takaisin kotiin, olen kyllästynyt tähän toivottomaan vaelteluun kaupunhista toiseen."
"Olen pahoillani, en voi auttaa teitä. Miksi te ette vain lopeta?"
Huokaisin ja kaivoin savukkeen povitaskusta.
"Sanottakoon sitä vaikkapa ammattietiikaksi."
"Ammattietiikka..." Neiti Dupont hymyili, enkä ollut varma oliko se ivallista vai ymmärtävää laatua. "Hän oli sairas, mutta hän uskoi koko ajan, että jos hän vain menisi takaisin kotiinsa, hän paranisi."
"Minä luulin hänen kuolleen."
"Rouva Gripenberg halusi uskotella miehelleen olevansa kuollut, mutta... Ennen kuin me erosimme, hänen tilansa heikkeni dramaattisesti. Mutta vastusteluistani huolimatta hän nousi ilmalaivaan, jätti minut Barcelonaan ja vanotti minua ilmoittamaan miehelleen, että hän on kuollut."
"Kuulostaa siltä, että hän halusi eroon miehestään?"
"Hän rakasti miestään, mutta kuten kerroin, herra Gripenbergin seurassa hänestä tuntui kuin hänen miehensä olisi imenyt hänestä elämän."
"Pyydän anteeksi, mutta en vieläkään oikein ymmärrä. Onko rouva Gripenberg kuollut vai ei?"
Neiti Dupont huokaisi, katsoi minua väsyneesti ja aukaisi oven.
"Kaipa minun on parasta päästää teidät sisälle..."
Astuin pieneen, hämärään asuntoon, joka tuntui uinuvan menneiden aikojen varjossa. Seiniä kiersivät kirjahyllyt täynnä nahkakantisia opuksia. Nainen istuutui nojatuoliin, joka oli päällystetty vihreällä sametilla ja osoitti viereistä tuolia. Istuuduin alas ja asetin hatun polvelleni.
"Rouva Gripenberg halusi pelastaa itsensä, en tiedä miten, mutta hänellä tuntui olevan selkeä käsitys, että mikäli hän ehtisi takaisin kotimaahansa, sieltä löytyisi pelastus. Hänellä oli kuitenkin tiukka ehto, että hän matkustaisi yksin, ja mikäli hänestä ei kuuluisi viikkoon mitään, saattaisin hänen miehensä tietoon, että hän on kuollut. Hän puhui jatkuvasti surusta, että vain suru voisi hänet pelastaa."
Yhtäkkiä nainen näytti äärettömän vanhaalta ja hauraalta. Nousin ylös ja katselin ympärilleni.
"Neiti Dupont, voisinko keittää teille kahvia? Tai teetä?"
Nainen naurahti: "Minä varmaan kuolisin teidän keittämäänne myrkkyyn. Minä keitän meille teetä."
Kiertelin hämärää öljylyhdyin valaistua asuntoa.
"Katselkaa aivan rauhassa ympärillenne", neiti Dupont huusi keittiöstä. Asunnon perältä löysin pienen makuuhuoneen, jonka ikkunasta avautui näkymä sumuiselle Seinelle. Neiti Dupont eli vaatimatonta, elämää, mutta jollakin tavalla kolmen huoneen asunnossa oli lähes aristokraattinen tunnelma. Tavarat olivat vanhoja, mutta joukossa oli moderneja, koristeellisia esineitä, jotakin mitä paremmat piirit kai kutsuivat art nouveauksi. Yöpöydällä oli lamppu, jonka jalkana oli kuparista muotoiltu nainen, joka piteli päänsä yläpuolella valaisimen vihreästä lasista puhallettua kupua. Ihaillessani valaisinta katseeni kiinnittyi pieneen lehtileikkeeseen, jonka oli valaisimen takana. Otin paperin käteeni ja tarkastelin sitä. En ymmärtänyt kieltä, mutta lapun alalaitaan oli kirjoitettu 5.4.1905 ja perään piirretty risti. Kyse oli varmasti kuolinilmoituksesta. Ja ajankohta tuntui oikealta.
Työnsin paperin nopeasti taskuuni ja palasin olohuoneeseen. Neiti Dupont tuli keittiöstä mukanaan kaksi kuppia tuoksuvaa teetä.
"Kiitos", sanoin ja istuin alas.
"Olen pahoillani etten voi auttaa teitä, mutta teidän täytyy ymmärtää—"
"Parahin neiti Dupont, ymmärrän teitä oikein hyvin, eikä minun auta muu kuin tyytyä kohtalooni ja palata herra Gripenbergin luo ja tuottaa hänelle pettymys."
Kiitin teestä ja poistuin Pariisin kuulaaseen iltaan. Kävelin pitkin Quai de la ja kuuntelin Seinellä liikkuvia höyryproomuja. Jälkikäteen ajatellen minun olisi pitänyt vain pysyä Pariisissa, juoda viiniä ja nauttia pariisittarien seurasta ja odottaa kunnes neiti Dupont palaisi takaisin.
Mutta jos neiti Dupontilla oli salaisuutensa, niin oli myös herra Gripenbergillä. Hän oli kertonut ettei neiti Dupont enää palaisi kotikaupunkiinsa.
Tunsin itseni typerykseksi. Olin kiertänyt ympäri eurooppaa, vaikka paras ja oikeastaan ainoa johtolanka löytyi Pariisista, kaupungista josta kaikki oli alkanut...
